Tulevat ottelut

25.1.2009 12:00
NOPS - SC TOP A-NUORET Ottelupaikka » 25.1.2009 16:00
AKI - SC TOP A-NUORET Ottelupaikka »

Pelatut ottelut

14.12.2008 16:00
URHO - SC TOP A-NUORET2 - 4 » 14.12.2008 13:00
SC TOP A-NUORET - NOPS5 - 3 »

- Kausi 2006 - 2007 (B-JUNIORIT)

 

KAUSI 2006 – 2007 OTTELURAPORTIT 18.9.2006B-pojat aloittivat SM-karsintasarjan.SC TOP B-pojat aloittivat SM-karsinnan kahdella ottelulla Forssassa. Vastassa olivat Trackersin 90 ja 89 -joukkueet.

Ensimmäinen peli oli Trackers 90 - SC TOP

Peli alkoi tasaisena vääntönä molemmissa päissä. Trackersilla oli hieman enemmän paikkoja maalin tekoon ja se saikin tehtyä pelin ensimmäisen maalin ajassa 5:26. Trackers jatkoi voimakasta peliään, mutta TOP pääsi aika ajoin kokeilemaan omaa maalintekotaitoaan kuitenkaan onnistumatta.

Ajassa 7:18 Trackers teki toisen maalin ja vielä kolmannen maalin ajassa 9:28. Tämän jälkeen peli tasoittui huomattavasti ja tilanteita syntyi tasaisesti molempiin päihin. Ajassa 13:05 TOP sai kahden minuutin jäähyn pelin viivyttämisestä, jolloin Trackers ei jättänyt käyttämättä ylivoimaansa hyväksi vaan teki ylivoimamaalin ajassa 14:18.

Ensimmäisen erän lopulla TOP pääsi pelaamaan kaksi kertaa ylivoimaa, mutta ei saanut tehtyä maalia. Ensimmäinen erä päättyi Trackersille 4 - 0.

Toinen erä alkoi TOP:n ylivoimalla ja ajassa 15:39 TOP kavensi tilannetta Viitasen Karrin ohjatessa Honkasalon Henrin syötön maaliin. Ajassa 16:51 TOP oli epäonnekas, kun omassa päässä annettu vapaalyönti epäonnistui ja meni omaan maaliin. Omaa maalia ei jääty kuitenkaan suremaan, vaan aloitettiin voimakas Trackersin takaa-ajo ja palkkioksi tästä Pirttiniemen Ville teki maalin Ruokosen Jussin syötöstä ajassa 19:58.

Toisessa erässä Trackers teki vielä kaksi maalia ajoissa 21:11 ja 28:03. Toisen erän lopun TOP pelasi alivoimalla erittäin voimakkaasti, eikä Trackers kyennyt tekemään ylivoimamaalia. Toisen erän jälkeen tilanne oli Trackersille 7 - 2.

Kolmanteen erää TOP lähti pelaamaan kahdella kentällisellä samalla tiivistäen vaihtorytmiä. Kahteen kenttään siirtymisen  jälkeen TOP teki kaksi maalia. Ensimmäinen maali syntyi Trackersin pelatessa vajaalla Mäkisen Jarnon päästyä karkuun Trackersin pelaajilta ajassa 33:58. Toinen maali syntyi ajassa 35:38 Viitasen Karrin laukoessa Mäkisen Jarnon syötöstä.

Kolmas erä oli TOP:lta erittäin hyvää peliä, mutta maaleja ei saatu aikaiseksi ja pelin viimeisellä minuutilla Trackers sai rangaistuslaukauksen. Rangaistuslaukaus onnistui ja Trackers siirtyi pelissä 8 - 4 johtoon.

Peli päättyi Trackersin voittoon 8 - 4.


Toinen peli oli SC TOP - Trackers 89.

Toinen ottelu alkoi erittäin tasaisena ja erittäin tilannerikkaana. Peli aaltoili kummassakin päässä molempien joukkueiden pelatessa voimakasta ja kurinalaista peliä.

TOP:n saadessa kahden minuutin jäähyn mailan nostamisesta ajassa 8:26 aloitti Trackers voimakkaan painostuksen TOP:n päädyssä, mutta TOP puolusti kurinalaisesti ja maalivahti oli koko ajan valppaana. Tätä ylivoimaa Trackers ei saanut hyödynnettyä. Jäähyn jälkeen peli oli jälleen nopeaa ja tilannerikasta molemmissa päädyissä.

Ensimmäisen erän ainut maalimerkintä kirjattiin ajassa 14:28 Trackersin tehdessä maalin. Ensimmäinen erä päättyi Trackersin yhden maalin johtoon 0 - 1.

Toiseen erään TOP lähti tosissaan voitto mielessä ja hallitsikin tilanteita ja sai luotua painostusta Trackersin päätyyn. Painostus tuotti tuloksen ajassa 18:35, jolloin TOP tasoitti tilanteen Mäkisen Jarnon laukoessa Laaksosen Jarin syötöstä. TOP siirtyi ottelussa johtoon ajassa 23:07, kun Aho-Mantilan Paavo murtautui Trackersin miehityksen läpi, harhautti maalivahdin ja teki maalin. Seuraavasta aloituksesta Trackers sai pallon haltuunsa ja TOP:n hetkellisen nukahduksen seurauksena Trackers tasoitti pelin tilanteeksi 2 - 2.

TOP jatkoi taisteluaan ja taistelu palkittiin ajassa 27:27, jolloin TOP siirtyi johtoon Mäkisen Jarnon tekemällä maalilla. Toisen erän jälkeen peli oli TOP:lle 3 - 2.

Kolmas erä alkoi kummaltakin joukkueelta vahvalla pelaamisella. Trackers onnistui kuitenkin tekemään erän toisella minuutilla tasoitusmaalin. Trackersin tasoituksen jälkeen peli jatkui erittäin tasaisena, mutta ajassa 38:50 sai TOP kahden minuutin jäähyn ja Trackers käytti ylivoimansa hyväksi tehden maalin ajassa 40:11.

Trackersin siirryttyä johtoon he saivat hurmoksen päälle ja TOP nukahteli hetkittäin. Näiden seurauksena Trackers teki kaksi maalia ajoissa 42:43 ja 43:45. Näiden maalien jälkeen TOP kokosi rivinsä uudelleen ja aloitti loppukirin, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Pelin viimeisellä minuutilla sai Trackers vielä rangaistuslaukauksen TOP:n pelaajan kopautettua mailaan karkuun pääsevää Trackersin hyökkääjää. Trackersin "Hermanni H" ei kuitenkaan onnistunut laukomaan rangaistuslaukausta maaliin ja TOP kesti alivoiman ottelun lopussa. Ottelu päättyi Trackersin voittoon 6 - 3.
11.10.2006B-nuoret taistelivat kotiturnauksessa.

Kotiturnauksessa 8.10.2006 SC TOP B-pojat saivat vastaansa turnauksen ensimmäisessä ottelussa Trackersin 89 -joukkueen ja turnauksen viimeisessä ottelussa Forssan Suupparit.

Ensimmäinen ottelu  Trackers -89 - SC TOP

Ensimmäinen erä alkoi molemmilta joukkueilta tasapainoisena pelinä, mutta Trackersin joukkue osoitti fyysisyytensä katkoessa TOP:n hyökkäykset keskialueella kahden pelaajan voimin. TOP sai pidettyä mallikkaasti Trackersin pelaajien hyökkäykset kurissa estäen vedot hyvällä puolustuksella. Ajassa 6:09 sai Trackers lahjaksi pallon TOP:n puolustusalueella huonon avauksen johdosta ja meni ottelussa johtoon. TOP ei lannistunut vastustajan tekemästä maalista vaan jatkoi hyvää peliään, muttei saanut tehtyä maalia maalipaikoista huolimatta. Ajassa 12:19 syntyi ensimmäisen erän toinen maali Trackersin pelaajien toimesta. Trackers siirtyi ottelussa 2 - 0 johtoon. Ensimmäisessä erässä ei enää nähty maaleja hyvistä maalipaikoista huolimatta.

Toiseen erään TOP lähti pyrkien parempaan liikkeeseen ja nopeampaan pallolliseen peliin. Kaapon neuvot auttoivatkin TOP:n pelaamista ja tilanteita syntyikin ensimmäistä erää enemmän Trackersin kenttäpuoliskolla. TOP:n puolustuspelaaminen toimi toisessakin erässä hyvin muutamaa puolustajan huonoa pelinavausta lukuunottamatta. Ajassa 24:33 tapahtui yksi huono pelinavaus, minkä johdosta Trackers sai pallon TOP:n puolustusalueella ja teki maalin. Trackersin kolmannesta maalista huolimatta TOP:n pelaajat eivät antaneet periksi, vaan todellinen taistelu pisteistä alkoi. TOP:n puolustuspelaaminen ja hyökkäyspelaaminen paranivat ottelun toisen erän puolenvälin jälkeen huomattavasti ja tilanteet kentällä tasoittuivat fyysisesti ja vauhdillisesti. Toisen erän aikana ei enää maaleja syntynyt ja kolmanteen erään siirryttiin Trackersin johtaessa 3  -  0.

Kolmanteen erään TOP lähti täysin oikealla asenteella pelaamaan tavoitteena vähintään tasapeli. Taistelu pallosta ja maalipaikoista oli voimakasta ja ajassa 32:33 sai TOP tehtyä ottelun avausmaalinsa Kukon Jonin laukoessa Honkasalon Henrin syötöstä. Tilanne oli 3 - 1. Peli aaltoili vahvana kentän molemmilla puoliskoilla, kunnes Trackers pääsi kasvattamaan johtoaan maalilla ajassa 34:48. TOP ei lannistunut, vaan levittämällä peliä entisestään koko kentän leveydelle sai aikaiseksi hyviä maalintekopaikkoja Trackersin  maalille. Trackersin pelaaja sai jäähyn ja TOP pääsi pelaamaan ylivoimalla. Ylivoimakuviot onnistuivat ja TOP kavensi tilanteeksi 4  -  2 Pirttiniemen Villen ohjatessa Aho-Mantilan Paavon laukauksen maaliin ajassa 38:28. Tästä maalista alkoi todellinen vääntö Trackersin kenttäpuoliskolla. Tilanteita syntyi ja TOP pääsi tasoittamaan peliä edelleen ajassa 42:27 Mäkisen Jarnon maalatessa Pirttiniemen Villen syötöstä. Tilanne oli 4  -  3. Kavennusmaalista alkoi todellinen loppurutistus. TOP pyöritti peliä ja sai aikaan hyviä tilanteita, mutta vaparitkaan eivät onnistuneet kunnolla. Ajassa 44:28 TOP otti aikalisän ja tasoitusta yritettiin kuudella pelaajalla ilman maalivahtia. Mahdollinen tasoitusmaali roikkui ilmassa, mutta vapaalyönti ei onnistunut vapaaseen paikkaan ja Trackersin pelaaja pääsi yksin läpi ja teki ottelun viimeisen maalin tyhjään maaliin.
Ottelu päättyi Trackersin voittoon 5 - 3.

Turnauksen toinen ottelu oli SC TOP - FOSU

Ottelu TOP:n ja FoSu:n välillä alkoi vauhdikkaasti ja tilanteita syntyi molemmissa kenttäpäädyissä. Erä eteni tilannerikkaana kummankin joukkueen saadessa hyviä maalipaikkoja ja maalivahtien torjuessa erinomaisesti. Ajassa 11:50 TOP sai kahden minuutin jäähyn mailan painamisesta. Fosu ei jättänyt käyttämättä ylivoimaansa hyväkseen ja teki avausmaalinsa ajassa 11:53, tilanne 0 -1. Ajassa 12:30 FoSu sai kahden minuutin jäähyn estämisestä ja TOP pääsi pelaamaan ylivoimalla. Ylivoimaa pelatessaan TOP:n varmistus petti ja FoSu:n pelaaja pääsi karkuun TOP.n puolustajilta ja teki maalin alivoimalla. Tilanne ensimmäisen erän päättyessä oli  0 - 2.

Toisessa erässä TOP aloitti takaa-ajon ja teki kaksi maali, mutta takaa-ajo ei tuottanut tulosta FoSu:n tehdessä erässä kolme maalia. TOP:n ensimmäinen maali syntyi Pirttiniemen Villen laukoessa Mäkisen Jarnon syötöstä ajassa 16:47. TOP:n avausmaalin jälkeen FoSu pääsi kasvattamaan johtoaan maalilla ajassa 18:13 ja ajassa 21:45. Tilanne oli 1 - 4. TOP:n pelaajat eivät lannistuneet tilanteesta vaan yrittivät koota kaikki voimansa ja lähteä takaa-ajoon. Takaa-ajossa onnistuttiinkin, kun ajassa 21:56 Mannisen Aleksi pääsi kuljetuksen jälkeen laukomaan tilanteeksi 2 - 4. FoSu kasvatti etumatkaansa yhdellä maalilla ajassa 23:38 tilanteeksi 2 - 5. Maalin jälkeen otteet pelissä kovenivat hiukan ja TOP sai kaksi jäähyä ja joutui pelaamaan vajaalla miehityksellä. Alivoimapelaaminen kolmella viittä ja neljällä viittä vastaan onnistui erinomaisesti, eikä FoSu saanut tehtyä maalia ylivoimistaan huolimatta. Toinen erä päättyi tilanteeseen 2 - 5 FoSu:lle.

Kolmannen erän aikana tilanteitä oli kummallakin joukkueella, mutta maalivahdit molemmissa päädyissä pelasivat erinomaista peliä ja pitivät vastustajan laukaukset kurissa. TOP pääsi kuitenkin yllättämään FoSu:n maalivahdin ajassa 40:25, kun Kukon Joni pääsi irtautumaan FoSu:n pelaajilta tehden maalin. Tilanne oli 3 - 5. Kolmannessa erässä peli oli tasaista ja peliä pelattiin molemmissa kenttäpäädyissä. Ajassa 41:57 TOP sai kahden minuutin jäähyn ja FoSu onnistui tällä kertaa hyödyntämään ylivoimansa ja teki maalin ajassa 42:29. FoSu:n kuudes maali oli ottelun viimeinen pöytäkirjamerkintä, joten peli päättyi 3 - 6 FoSu:n hyväksi.

KIITOS TOP:N PELAAJILLE ILOISESTA MIELIALASTA, PERIKSIANTAMATTOMUUDESTA JA LOPPUUN ASTI YRITTÄMISESTÄ.


23.10.2006B-nuoret päättivät karsintasarjan Jukolassa.Nuorten SM-karsinnan lohkomme viimeinen turnaus pelattiin 21.10.2006 Hämeenlinnassa Jukolan koululla. TOP:lla oli vastassa  FoSu ja Trackers -90 joukkueet.

Ensimmäinen ottelu TOP.lla oli FoSu:a vastaan.

Peli alkoi alusta asti hienoisella TOP:n painostuksella. Peliä pelattiin suurimmaksi osaksi FoSu:n kenttäpuoliskolla. TOP:n painostus palkittiin ajassa 4:33 ottelun avausmaalin muodossa. TOP:n avausmaalin teki Laaksosen Jari Viitasen Karrin syötöstä. Peliä pelattiin maalin jälkeen TOP:n hallitessa pelitilanteita, mutta TOP:n huolimattoman syötön seurauksena FoSu pääsi tasoittamaan pelin ajassa 6:57. Maalin jälkeen peli tasoittui hieman ja TOP:n hallinta ei ollut aivan yhtä selkeätä, kuin erän alkupuolella. Aivan erän lopulla ajassa 14:41 Honkasalon Henri avasi pelin omasta päästä pitkällä kaarisyötöllä ja Hyövältin Mikael pääsi jatkamaan syötön suoraan maaliin. TOP siirtyi ottelussa johtoon. Ensimmäinen erä päättyi TOP:n johtaessa 1-2.

Toiseen erään FoSu tuli voimakkaammin kuin ensimmäiseen erään ja pelin hallinta oli tasaisempaa kuin ensimmäisessä erässä. Peliä pelattiin tasaisesti kummassakin päädyssä TOP:n tuhriessa monet maalipaikat. FoSu sai käytettyä toisessa erässä TOP:n tekemät syöttövirheet ja sai tehtyä erässä kolme maalia. TOP:n avaussyötöt epäonnistuivat omalla puolustusalueella ja hyökkäyspään vapareissa ei pelattu varmoilla syötöillä. Näistä epäonnistumisista FoSu teki maalit ajoissa 16:26, 18:06 ja 23:21. TOP sai jäähyn ajassa 24:22, mutta FoSu ei kyennyt hyödyntämään ylivoimaansa, koska TOP:n alivoimapelaaminen onnistui erinomaisesti ja se sai peitettyä lähes kaikki laukaukset ja maalissa pelannut Aaltosen Olli poimi tarkasti loput maalintekoyritykset. Tilanne toisen erän jälkeen oli FoSu:lle 4-2.

Kolmanteen erään TOP lähti edelleenkin pelaamaan voimakasta ja varmaa peliä, mutta erässä toistuivat samanlaiset syöttö- ja avausvirheet kuin toisessakin erässä. TOP:n epäonnistumisista johtuen FoSu pääsi kasvattamaan johtoaan  maalilla ajassa 30:24. Top pelasi vajaalla kasi minuuttia saatuaan jäähyn ajassa 32:11. Alivoimapelaaminen onnistui jälleen mainiosti, eikä FoSu saanut tehtyä jäähyn aikana maalia. FoSu pääsi yllättämään TOP:n jäähyn jälkeen kolme kertaa ajoissa 37:00, 38:08 ja 40:15. Näiden FoSu:n maalien jälkeen tilanne oli FoSu:lle 8 - 2. Maalierosta huolimatta TOP ei antanut periksi. vaan peli jatkui periksi antamattomana ja kovana yrittämisenä. TOP sai palkkion yrittämisestä ajassa 43:09 Mäkisen Jarnon maalatessa Kukon Jonin syötostä. FoSu sai tehtyä ottelussa vielä yhden maalin ajassa 44:03. TOP:n hallitsema peli päättyi FoSu:n voittoon 9-3.

<!--[if !supportLineBreakNewLine]-->
<!--[endif]-->

Toisessa ottelussa TOP:lla oli vastassa Trackers -90 joukkue.

Ottelu Trackers -90 joukkuetta vastaan alkoi Trackersin nopealla tilanteenrakentelulla ja he saivat tehtyä ottelun avausmaalin ajassa 0:31. Maalin jälkeen TOP pääsi hyvin mukaan otteluun ja ajassa 1:38 TOP tasoitti pelin Laaksosen Jarin laukoessa Kukon Jonin syötöstä. Tasoitusmaalin jälkeen ottelu aaltoili tasisesti pelikentän molemmissa päissä. TOP pääsi rakentamaan useita hyviä hyökkäyksiä, mutta viimeistely ei onnistunut. Ajassa 6:12 meni TOP johtoon Hyövältin Mikaelin maalatessa Honkasalon Henrin syötöstä. Ensimmäisessä erässä ajassa 12:56 sai Trackersin pelaaja kahden minuutin jäähyn, mutta TOP ei kyennyt käyttämään ylivoimaansa hyödyksi. Ensimmäinen erä päättyi TOP:n johtaessa 2-1.

Toisessa erässä pelattiin hyvällä ilmeellä ja voimakkaasti kummankin joukkueen toimesta. Peli aaltoili kummallakin kenttäpuoliskolla ja pelaajat estivät monet hyvät maalintekoyritykset peittäen laukaukset. TOP.n maalissa pelannut Säterin Ville poimien useita maalintekoyrityksiä. Hyvä puolustuspelaaminen ja maalivahtityöskentely ei estänyt  Trackersin tasoitusmaalin tekoa ajassa 22:09. Toisessa erässä Trackers sai toisen kahden minuutin jäähynsä, mutta TOP ei kyennyt hyödyntämään tätäkään ylivoimaansa. Toisen erän jälkeen peli oli tasan 2-2.

Kolmanteen erään TOP lähti täynnä intoa ja voitontahtoa. Peli oli hyvää molemmilla joukkueilla, mutta ajassa 33:33 TOP sai kahden minuutin jäähyn ja Trackers pääsi ylivoimalle. TOP taisteli hyvin jäähyn ajan alivoimalla ja esti Trackersin lisämaalien synnyn. Erittäin tasaisessa pelissä seuraavan tilastomerkinnän teki Trackers siirtyessään johtoon ajassa 37:30. Trackersin johtomaalista huolimatta TOP jatkoi hyvää peliä tavoitteenaan pelin tasoittaminen. Tasoitusmaalia ei saatu aikaiseksi monista hyvistä maalintekopaikoista huolimatta ja ajassa 44:19 TOP otti aikalisän. Top yritti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, mutta kuudella pelaajalla pelaaminen ei onnistunut ja Trackersin pelaaja sai toimitettua pallon TOP:n tyhjään maaliin ajassa 44:42. Pelin viimeiset sekunnit olivat kovaa yrittämistä ja sen seurauksena saivat TOP:n ja Trackersin pelaajat samanaikaisesti kahden minuutin jäähyt ajassa 44:54 huitomisesta. Ottelu päättyi Trackersin voittoon 2-4.

Kiitos pelaajille SM-karsinnan peleistä. Olette olleet periksi antamattomia ja yrittäneet kaikissa peleissä loppuun asti. Tästä on hyvä jatkaa alemman jatkosarjan peleihin näyttämään mistä TOP:n B-nuorten joukkue on tehty. Syysloman jälkeen aloitamme harjoittelun maanantaina, KAIKKI MUKAAN!


15.11.2006

SC TOP:N B-NUORET TOIVAT 12.11.2006 PELATUSTA JATKOSARJAN ENSIMMÄISESTÄ TURNAUKSESTA YLÖJÄRVELTÄ KOLME PISTETTÄ.

Ensimmäisessä ottelussa TOP sai vastaansa PIRKAT -89 joukkueen.

Ensimmäinen erä:
Ottelu alkoi TOP:n kannalta epäonnisesti, kun PIRKKOJEN pelaajan syöttö osui TOP:n pelaajan jalkaan ja kimposi siitä maaliin. Tämä maali syntyi ajassa 00:47. Ensimmäinen erä eteni molempien joukkueiden hyvällä pelaamisella. Maalintekotilanteita sai TOP aikaiseksi erässä enemmän, mutta PIRKAT sai tehtyä toisen maalin ajassa 05:49 ja siirtyi näin ottelussa 0 - 2 johtoon. Ensimmäisessä erässä ei tullut enää pöytäkirjamerkintöjä.

Toinen erä:
TOP lähti pelaamaan tosissaan ja sai kavennusmaalin aikaiseksi ajassa 16:33 Honkasalon Henrin laukoessa Pirttiniemen Villen syötöstä. Kavennusmaalin jälkeen TOP aloitti voimakkaan pallorallin sillä seurauksella, että PIRKAT otti viisi jäähyä toisessa erässä. Näiden jäähyjen aikana TOP ei saanut tehtyä yhtään maalia, mutta PIRKAT teki alivoimalla yhden maalin ajassa 26:39.Ottelu oli toisen erän päättyessä tilanteessa TOP 1 - PIRKAT 3.

Kolmas erä:
Erä alkoi jälleen tasaisesti, mutta ajassa 31:47 PIRKAT teki maalin ja siirtyi 1 - 4 johtoon. PIRKKOJEN maalin jälkeen TOP sisuuntui ja aloitti tosissaan takaa-ajon. Ajassa 33:51 TOP sai kahden minuutin jäähyn, mutta PIRKAT ei kyennyt hyödyntämään ylivoimaansa. Jäähyn päätyttyä TOP pääsi tosissaan aloittamaan takaa-ajon. Maalinteon aloitti ajassa 36:17 Mannisen Aleksi laukoessaan Ruokosen Jussin syötöstä. PIRKAT sai kahden minuutin jäähyn ajassa 36:40 ja TOP aloitti ylivoimapyörityksen. Ylivoima ei aluksi onnistunut ja PIRKAT pääsi tekemään alivoimamaalin ajassa 37:33. TOP onnistui tekemään kavennusmaalin saman jäähyn aikana ylivoimamaalin ajassa 37:56 Ruokosen Jussin maalatessa ilman syöttäjää.

Tästä TOP:n kolmannesta maalista alkoi todellinen taistelu. TOP tasoitti pelin tehtyään kaksi maalia. Top:n neljännen maalin teki Mäkisen Jarno Hyövältin Mikaelin syötöstä ajassa 39:18 ja tasoitusmaalin teki Ruokosen Jussi Mannisen Aleksin syötöstä ajassa 39:40. TOP:n päästyä maalintekovauhtiin hermostui PIRKKOJEN kapteeni tuomarille ja sai rangaistuksen 2+5+20 ja TOP pääsi pelaamaan ottelun loppuajan ylivoimalla. TOP:n ylivoimapyöritys lähti hyvin käyntiin ja PIRKAT joutui rikkomaan TOP:n pelaajia ja sai vielä kahden minuutin jäähyn.

TOP pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla ja pallo liikkuikin hyvin pelaajalta toiselle, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Ajassa 42:07 sai PIRKAT rangaistuslaukauksen TOP:n pelaajan estäessä karkuun päässyttä PIRKKOJEN alivoimapelaajaa. TOP:n hyvin ottelun pelannut maalivahti Aaltosen Olli ei saanut rankkaria kiinni tossun luiskahdettua liukkaalla lattialla juuri kriittisellä hetkellä. PIRKAT siirtyi ottelussa jälleen johtoon. TOP ei luovuttanut vaan jatkoi ylivoimalla pelaamista, pallo liikkui hyvin ja lopulta ajassa 42:58 sai Honkasalon Henri upotettua pallon maaliin Paajasen Petrin syötöstä. Ottelun viimeisten kahden minuutin aikana ei kumpikaan joukkue saanut tehtyä maalia ja ottelu päättyi tasapeliin 5 - 5.

Turnauksen toisena otteluna oli KOOVEE punaiset - SC TOP.

Ensimmäinen erä:
Ottelu alkoi samaan tapaan, kuin ensimmäinenkin ottelu vastustajan maalilla ajassa 00:17 TOP:n ollessa vielä nukuksissa. KOOVEE:n avausmaalin jälkeen meni TOP:n joukkueelta muutama minuutti itsensä herättämiseen. Ottelun neljännellä minuutilla joukkue sisäisti valmentajien neuvot varmoista syötöistä ja siitä, että annetaan pallon tehdä työtä. Neuvojen huomioon ottaminen avasi TOP:n maalihanat. Erän aikana TOP teki neljä maalia. Ensimmäisen maalin teki Honkasalon Henri Viitasen Karrin syötöstä ajassa 04:44. Seuraavan maalin viimeisteli hienon pallon liikuttelun jälkeen Mäkisen Jarnon syötöstä Pirttiniemen Ville ajassa 07:57. TOP:n kolmannesta maalista vastasivat ajassa 10:09 syöttäjänä Laaksoneva Mikael ja maalin tekijänä Ruokosen Jussi. Ensimmäisen erän viimeinen maali syntyi ajassa 10:24 jolloin maalintekopaikan Pirttiniemen Villelle tarjoili Mäkisen Jarno ja Pirttis ei epäonnistunut. Ensimmäinen erä päättyi TOP:n johtoon 1 - 4.

Toinen erä:
Ottelun toinen erä alkoi TOP:n painostuksella ja Mäkisen Jarno maalasi ajassa 16:12 Honkasalon Henrin syötöstä. 1 - 5 tilanteessa TOP:n pelitempo hidastui hieman ja KOOVEE pääsi tekemään kavennusmaalin ajassa 22:23. Tämän maalin jälkeen toisessa erässä saivat kummatkin joukkueet kahden minuutin jäähyt, mutta maaleja ei erässä enää syntynyt. Tilanne toisen erän jälkeen oli TOP:n hyväksi 2 - 5.

Kolmas erä:
Kolmas erä alkoi TOP:n painostuksella ja ajassa 31:18 Kukon Joni pääsi purjehtimaan KOOVEE:n pelaajien ohi ja teki TOP:n kuudennen maalin. Ajassa 32:43 sai TOP kahden minuutin jäähyn, mutta KOOVEE ei kyennyt hyödyntämään ylivoimansa TOP:n purkaessa kaikki heidän tilanteensa. TOP kasvatti johtoaan Mäkisen Jarnon tehdessä maalin Viitasen Karrin syötöstä ajassa 38:13. KOOVEE yritti päästä otteluun mukaan ottamalla maalivahdin pois maalilta ja pelaamalla kuudella kenttäpelaajalla. KOOVEE:n kokeilu osoittautui TOP:n kannalta mainioksi ratkaisuksi. TOP teki kolme maalia tyhjään KOOVEE:n maaliin. Ensimmäisen pallon heitti maaliin Laaksonevan Mikael Kukon Jonin syötöstä ajassa 43:03, toinen maali tyhjiin syntyi ajassa 44:14 Honkasalon Henrin heittäessä roikko pallon  puolesta kentästä Ukkosen Laurin syötöstä. Ottelun viimeisen maalin teki Viitasen Karri (vihdoinkin maali!) Mäkisen Jarnon syötöstä. Ottelu päättyi TOP:n voittoon 2 - 10.


29.11.2006B-nuorten pelit jatkuivat Hämeenlinnassa

B-nuorilla oli aluejatkosarjan toinen turnaus 26.11.2006 Punaportilla Hämeenlinnassa. Vastaansa pojat saivat ensimmäisessä ottelussa Pirkkalan Pirkkojen -90 joukkueen ja toisessa ottelussa Hämeenlinnalaisen Trackersin -90 joukkueen. Pelit pelattiin Punaportin pomppuisalla parkettilattialla. SC TOP:n B-nuoret lähtivät turnaukseen vajaalla miehityksellä sairauksien ja muiden yhteensattumien johdosta. Mukana oli kaksitoista kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Kenttäpelaajista kaksi olivat mukana vain vaihtopenkillä sairauksistaan johtuen.

Ensimmäisessä ottelussa TOP:lla oli vastassa Pirkkojen -90 joukkue.

Ensimmäinen erä:
Ensimmäinen erä alkoi hieman tunnustellen, mutta ajassa 02:49 syntyi ottelun ensimmäinen maali mallikkaan kuvion seurauksena. Avausmaalin teki TOP:n joukkue Mäkisen Jarnon laukoessa maalin Laaksosen Jarin syötöstä. TOP:n avausmaalin jälkeen alkoi tasainen vääntö kummallakin kenttäpuoliskolla ja maalintekopaikkoja syntyi kummallekkin joukkueelle. TOP:n pelaajat saivat peitettyä suuren osan Pirkkojen maalintekoyrityksistä ja maalissa pelannut Aaltosen Olli koppasi loput. Myös TOP:lla oli useita maalintekopaikkoja, mutta niistä ei saatu tehtyä maalia, kunnes ajassa 04:33 Mäkisen Jarnon mainiosta syötöstä maalasi Pirttiniemen Ville. Ajassa 09:36 pääsi Pirkat avaamaan maalitilinsä TOP:n pelaajien unohtaessa miesvartioinnin. Ensimmäisen erän aikana ei tapahtunut hyvän pelin lisäksi mitään pöytäkirjoihin merkittyä.
Ensimmäisen erän jälkeen peli oli TOP:n hyväksi 1 - 2.

Toinen erä:
Toisen erän alussa Pirkat lähti tosissaan tasoittamaan ottelua, mutta TOP:n puolustuspelaaminen toimi lähes moitteettomasti. Pirkkojen vahva hyökkäyspelaaminen avasi TOP:lle tilaisuuden omaan vastahyökkäykseen ja ajassa 17:22 TOP siirtyi 1 - 3 johtoon Ruokosen Jussin maalatessa Honkasalon Henrin syötöstä. TOP:n maali jäi toisen erän ainoaksi pöytäkirjamerkinnäksi.

Kolmas erä:
Kolmas erä alkoi jälleen Pirkkojen voimakkaalla pelaamisella, mihin TOP vastasi samalla voimalla. TOP sai ajassa 30:33 kahden minuutin rangaistuksen, mutta Pirkat ei kyennyt tasoittamaan peliä TOP:n onnistuneen alivoimapelaamisen johdosta. TOP:n jäähyn jälkeen peli aaltoili kummallakin kenttäpuoliskolla, kunnes Pirkat sai kavennettua tilanteen tehdessä jälleen maalin TOP:n miesvartioinnin pettäessä ajassa 42:15. Pirkkojen kavennusmaalin jälkeen he aloittivat voimakkaan painostuksen TOP:n kenttäpäädyssä ja ottivat maalivahdin pois aikalisänsä jälkeen ja jatkoivat painostusta kuudella kenttäpelaajalla. TOP kesti painostuksen ja voitti ottelun niukasti yhdellä maalilla. Peli päättyi TOP:n voittoon 2 - 3.

Toisessa ottelussa TOP:a vastaan asettui Trackers -90 joukkue.

Toiseen otteluun TOP lähti edelleenkin kummenellä kenttäpelaajalla, mutta pelaajista osa oli saanut vammoja ensimmäisessä pelissä eikä kyennyt täysipainoiseen peliin.

Ensimmäinen erä:
Ensimmäinen erä alkoi tasavahvana vääntönä koko kentän alueella, mutta muuttui Trackersin hallitsemaksi peliksi erän loppupuolella. Ajassa 09:51 Trackers teki pelin avausmaalin. Trackers teki ensimmäisessä erässä vielä kaksi maalia. Trackersin toinen maali syntyi ajassa 11:35 TOP:n kärsiessä kahden minuutin rangaistusta. Kolmas maali syntyi ajassa 12:20. Trackers johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 0 - 3.

Toinen erä:
Toiseen erään TOP lähti pelaamaan voimakkasti ja sai pidettyä Trackersin hyökkäykset kurissa. TOP:n voimakas puolustuspelaaminen ja hyvä maalivahtipelaaminen herpaantui hetkeksi ajassa 17:49, jolloin Trackers kasvatti johtonsa neljään maaliin. TOP ei lopettanut pelaamistaan vaan jatkoi voimakasta puolustuspelaamistaan ja nopeita pystyavauksia kärkipelaajalle. TOP sai lohtua tilanteeseen erittäin hyvän ja nopeilla poikittaissyötöillä tehdyn hyökkäyksen päätteeksi, kun Laaksosen Jari laukoi komean maalin suoraan Mäkisen Jarnon kovasta ja erittäin tarkasta syötöstä. Toisessa erässä ei enää tullut ottelupöytäkirjaan merkintöjä.

Kolmas erä:
Kolmannessa erässä näkyi jo selvästi TOP:n joukkueen ensimmäisessä pelissä saamat vammat ja vajaa miehitys. Joukkue alkoi väsyä, mutta periksi ei annettu. Trackers teki kolmannen erän alkuun kolme maalia ajoissa 30:31 ja 31:12. sekä 35:35. TOP sai kolmannen erän alkupuoliskolla kolme kahden minuutin rangaistusta, mutta joukkue pelasi alivoimat todella mallikkasti, eikä Trackers saanut lisättyä johtoaan jäähyjen aikana. Ajassa 38:39 sai TOP jälleen kahden minuutin rangaistuksen ja Trackers sai tehtyä ylivoimamaalin tänä aikana. Tämän maalin jälkeen alkoi TOP:n joukkue olla fyysisesti todella väsynyt, mutta pelaamista ja yrittämistä ei lopetettu. Trackers sai tehtyä erässä vielä kaksi maalia.
Ottelu päättyi Trackersin voittoon 1 - 10.

KIITOS JOUKKUEELLE FYYSISESTÄ JA MUUTENKIN LOPPUUN ASTI YRITTÄMISESTÄ SEKÄ KAHDESTA PISTEESTÄ!


28.1.2007B-nuoret jatkoivat pistemetsästystä Tampereella.B-nuoret olivat 27.1.2007 aluejatkosarjan turnauksessa Pirkkahallissa Tampereella. Kotiin tuomisina oli neljä pistettä.

Ensimmäinen ottelu oli Jyväskylän Happeeta vastaan.

Ensimmäinen erä:
Ottelu sai TOP:n kannalta salama-alun. TOP teki ottelun avausmaalin ajassa 00:39, kun Mäkisen Jarno antoi syötön ja Kuntosen Jyri teki maalin. TOP:n toista maalia ei tarvinnut kauan odotella, kun ajassa 01:11 Honkasalon Henri teki maalin Laaksonevan Mikaelin syötöstä. TOP:n toisen maalin jälkeen HAPPEE sai kahden minuutin jäähyn, mutta TOP ei saanut käytettyä ylivoimaansa hyväkseen. Ensimmäinen erä jatkui loppuun asti näissä numeroissa TOP:n yrittäessä lisämaaleja ilman tulosta. Ensimmäinen erä päättyi TOP:n johtaessa 0 - 2.

Toinen erä:
Toisen erän alussa HAPPEE yritti aloittaa kovan painostuksen, mutta TOP kesti sen. TOP sai kahden minuutin jäähyn ajassa 20:03, mutta HAPPEE ei saanut jäähyn aikana kavennettua tilannetta. Jäähyn päätyttyä TOP aloitti jälleen voimakkaan hyökkäyspelin ja se tuotti tulosta. Ajassa 22:36 TOP meni 3-0 johtoon Kuntosen Jyrin laukoessa Mäkisen Jarnon syötöstä. Maalin jälkeen ehdittiin pelata vain muutama sekunti ja TOP oli jälleen maalinteossa. Honkasalon Henri teki TOP:n neljännen maalin Laaksonevan Mikaelin syötöstä ajassa 22:43. TOP jatkoi hyökkäysvoittoista peliään unohtamatta voimakasta puolustamista ja siirtyi ottelussa jo 5-0 johtoon ajassa 23:55 Hyövältin Maikkelin laukoessa Ruokosen Jussin syötöstä. Tämän maalin jälkeen HAPPEE syttyi tosissaan taistelemaan ottelusta ja sai tehtyä avausmaalinsa ajassa 25:39. HAPPEEN avausmaalin jälkeen oli TOP:n joukkueella kova työ puolustaa ja estää happeen maalinteot. Ajassa 28:17 joutui TOP:n pelaaja estämään rangaistavin keinoin HAPPEEN läpiajon ja seurauksena oli HAPPEELLE rangaistuslaukaus. TOP:n maalissa pelannut Aaltosen OLLI otti rangaistuslaukauksen vastaan kylmän viileästi antaen HAPPEEN pelaajan tehdä oman ratkaisunsa. Aaltosen Ollin viileys palkittiin ja HAPPEEN rangaistuslaukauksen laukaisija "jäätyi" ja Olli sai torjuttua laukauksen. TOP joutui pelaamaan toisen erän lopun alivoimalla, mutta HAPPEE ei kyennyt kaventamaan tilannetta. Toinen erä päättyi TOP:n johtaessa 1 - 5.

Kolmas erä:
Kolmanteen erään TOP lähti voitonkiilto silmissä ja HAPPEE kovalla hyökkäyspelillä. TOP sai pidettyä HAPPEEN hyökkäykset kurissa viisi minuuttia itse onnistumatta maalinteossa. HAPPEE sai tehtyä erässä kolme maalia TOP:n voimakkasta puolustamisesta ja hyvästä maalivahtipelaamisesta huolimatta. Se teki maalit ajoissa 35:14, 39:37 ja 40:08. Näiden maalien jälkeen peli oli TOP:n hyväksi 4 - 5. Maalien jälkeen HAPPEE oli täynnä taistelumieltä, mutta TOP oli taisteluissa mies miestä vastaan voimakkaampi ja sai pidettyä ottelun voiton itsellään. TOP voitti ottelun 4 - 5.

Toisena vastustajana TOP:lla oli Äänekosken Urheilijat.

Ensimmäinen erä:
ÄU aloitti pelin voimakkaalla hyökkäyspelillä huolimatta pelaajien pienestä määrästä. Se sai otteluun unelma-alun tehdessä avausmaalin ajassa 00:46. TOP:n joukkue oli ihmeissään ja sen peli meni sekaisin. TOP ei kyennyt selkiyttämään peliään ensimmäisen erän alussa ja ÄU teki  kaksi maalia ajoissa 02:55 ja 05:52. Näiden maalien jälkeen TOP sai koottua rivinsä ja aloitti taistelun ottelun voitosta. ÄU hyökkäsi edelleen voimakkaasti kahdella miehellä, mutta TOP sai pidettyä hyökkääjät kurissa. Ensimmäisen erän aikana TOP:n hyökkäykset eivät onnistuneet kunnolla ÄU:n katkaistessa lähes kaikki hyökkäykset keskialueella. Ensimmäinen erä päättyi ÄU:n johtaessa 0 - 3.

Toinen erä:
Toiseen erään TOP lähti oikein asennoituneena ja pyrkien hyökkäämään ÄU:n keskikentän ryhmityksen sivuitse. Erän alussa lähes kaikki hyökkäykset pysähtyivät ÄU:n keskikentän ryhmitykseen, mutta ajassa 23:13 TOP sai murrettua ryhmityksen ja pääsi hyökkäämään kunnolla ÄU:n maalille. Maalin laukoi Aho-Mantilan Paavo Kuntosen Jyrin syötöstä. TOP onnistui toisen erän lopullä murtamaan toistamiseen ÄU:n puolustuksen ajassa 29:55, jolloin jälleen Aho-Mantilan Paavo laukoi maalin Mäkisen Jarnon syötöstä. Toisen erän päättyessä TOP oli vielä häviöllä 2 - 3.

Kolmas erä:
Kolmannen erän alussa TOP jälleen oli hieman unessa ja ÄU sai kasvatettua maalieron kahteen maaliin ajassa 30:57. ÄU:n maalin jälkeen TOP tiivisti pelaamistaan ja pyrki avaamaan ÄU:n puolustuksen levittämällä peliä laitoihin. Taktiikan muutos toi tuloksen ajassa 35:56, kun Kuntosen Jyri teki maalin Kukon Jonin syötöstä. Kavennusmaalin jälkeen TOP lähti tosissaan taistelemaan ottelun voitosta ja ajassa 39:30 TOP teki tasoitusmaalin Kuntosen Jyrin laukoessa Laaksosen Jarin syötöstä. Tasoitusmaalin jälkeen alkoi ottelu uudestaan ja kumpikin joukkue panosti voimakkaaseen hyökkäämiseen sekä tarkkaan puolustamiseen. TOP onnistui estämään ÄU:n hyökkäykset ja maalinteot uhrautuvalla ja voimakkaalla puolustamisella, missä taisteltiin jokaisesta pallosta loppuun asti. Puolustuspelaaminen onnistui koko joukkueelta erinomaisesti ja maalissa pelannut Säterin Ville toimi viimeisenä lukkona estämässä ÄU:n maalinteon. TOP siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon ajassa 43:15, kun Aaltosen Ville sai tehtyä maalin Kuntosen Jyrin syötöstä. Johtomaalin jälkeen TOP ei antanut enää ÄU:lle mahdollisuutta tasoittaa peliä. TOP voitti ottelun 5 - 4 vaikeasta alusta huolimatta herättyään taistelemaan tosissaa.


11.2.2007B-nuorille täydet pisteet Pirkkalasta.

B-nuoret matkasivat Pirkkalan Pirkkojen vieraaksi Pirkkalaan 10.2.2007. Pirkkalan kenttä on todella kovapintainen parkettikenttä ja sen huomasivat kaikki joukkueet. TOP:a vastassa Pirkkalassa olivat KOO-VEE:n punaiset ja Äänekosken Urheilijat.

Ensimmäisessä ottelussa TOP taisteli KOO-VEE:n punaisia vastaan.

Ensimmäinen erä:
Ottelu KOO-VEE:ta vastaan alkoi totutellen erittäin kovaan ja liukkaaseen parkettilattiaan. Palloa ei tunnuttu saavan millään haltuun. Erässä peli aaltoili kummallakin kenttäpuoliskolla ja kummankin joukkueen maalivahdit ottivat kiinni kaikki laukaukset ja ohjaukset. Ainoat erästä mainittavat asiat ovat Säterin Villen mainiot torjunnat ja TOP:n hyvä alivoimapeli kahden minuutin rangaistuksen aikana. Peli oli erän jälkeen 0 - 0.

Toinen erä:
Toisessa erässä jatkettiin pelaamista samalla tavalla, kuin ensimmäinen erä päättyi. TOP sai pallon hallintaansa hieman paremmin ja sai tehtyä ottelun avausmaalin ajassa 20:52, kun Ruokosen Jussi laukoi Kukon Jonin syötöstä. TOP:n avausmaalin jälkeen KOO-VEE pyrki voimakkaanpaan pelaamiseen ja onnistuikin luomaan hyviä tilanteita TOP:n maalille, mutta TOP:n maalissa pelannut Säterin Ville ei antautunut. Ajassa 26:10 TOP sai tehtyä toisen maalinsa Aho-Mantilan Paavon laukoessa Ruokosen Jussin syötöstä. TOP onnistui toisessa erässä vielä kertaalleen ajassa 27:53 Hyövältin Maikkelin laukoessa Viitasen Karrin syötöstä. Toisen erän päättyessä TOP johti ottelua 3 - 0.

Kolmas erä:
KOO-VEE tuli kolmanteen erään todella taistelumielellä ja TOP joutui erän alussa tosissaan puolustuskannalle. TOP:n puolustus toimi hyvin ja Säteri toimi viimeisenä lukkona estämässä KOO-VEE:n avausmaalin syntymistä. TOP sai hyökättyä erän alun jälkeen useita kertoja KOO-VEE:n maalille, mutta viimeistely ei onnistunut. Ajassa 42:45 TOP onnistui vihdoin viimeistelyssä, kun Honkasalon Henri syötti ja Ruokosen Jussi teki maalin. TOP sai kolmannen erän lopulla kahden minuutin rangaistuksen, mutta KOO-VEE ei kyennyt ylivoimaansa hyödyntämään. Ottelu päättyi TOP:n 4 - 0 voittoon.

Toisessa ottelussa TOP:n vastustajana oli ÄU:n joukkue.

Ensimmäinen erä:
TOP sai hyvän alun otteluun tekemällä avausmaalin ajassa 0:16. Maalin teki Kuntosen Jyri Pirttiniemen Villen syötöstä. Avausmaalin jälkeen peli muuttui erittäin voimalliseksi kummankin joukkueen osalta. Kaikista palloista taisteltiin, eikä annettu periksi. Ajassa 7:38 ÄU tasoitti pelin TOP:n otteen herpaannuttua hetkeksi. Ensimmäisen erän lopulla TOP sai kahden minuutin rangaistuksen, mutta ÄU ei kyennyt käyttämään ylivoimaansa hyväksi TOP:n voimakkaan puolustuksen ja maalissa pelanneen Aaltosen Ollin onnistumisten johdosta. Ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli tasan 1 - 1.

Toinen erä:
Toisessa erässä jatkui kummankin joukkueen voimakas pelaaminen ja tilanteiden luominen maalien edustoille. Kummankin joukkueen maalivahdit saivat estettyä johtomaalien synnyt. Ajassa 18:49 TOP avasi huonosti oman hyökkäyksensä ÄU rankaisi välittömästi virheestä siirtyen ottelussa johtoon. ÄU:n johtomaalin jälkeen TOP jatkoi taisteluaan ja ajassa 19:20 sai murrettua ÄU:n tiukan puolustuksen. Tasoitusmaalin teki Ruokosen Jussi Hannosen Teemun syötöstä. TOP:n tasoitusmaalin jälkeen peli oli erittäin tasaista pelaajien antaessa kaikkensa niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Toisen erän jälkeen peli oli tasan 2 - 2.

Kolmas erä:
Kolmanteen erään TOP lähti taistelemaan ottelun voitosta pitäen mielessään valmennusjohdon muistutukset pelin levittämisestä laidoille ja syvyyden luomisesta hyökkäyksiin. TOP saikin tehtyä erän ensimmäisen maalin ja siirtyi ottelussa johtoon hienon syöttelyn päätteeksi, kun Pirttiniemen Ville laukoi Kuntosen Jyrin nappisyötöstä ajassa 33:24. TOP sai kahden minuutin rangaistuksen ja ÄU käytti ylivoimansa hyväkseen ja tasoitti pelin ajassa 36:32. ÄU:n tasoituksen jälkeen TOP sai hyvän rytmin päälle ja sai tehtyä johtomaalin ajassa 37:49 Viitasen Karrin laukoessa Kukon Jonin syötöstä. Tämän maalin jalkeen ÄU otti aikalisän ja TOP:n pelaajille teroitettiin pelin levittämistä ja tilan poistamista ÄU:n pelaajilta. ÄU aloitti voimakkaan hyökkäämisen aikalisänsä jälkeen ja TOP sai avattua hyvin oman hyökkäyksensä, jonka päätti maaliin Kuntosen Jyrin syötöstä Pirttiniemen Ville. Maalin jälkeen ÄU tuli todella voimakkaasti pelaten TOP:n kenttäpuoliskolle ja sai aikaan kovan painostuksen TOP:n maalille. TOP:n puolustus ja maalivahti kestivät painostusta hyvin, mutta ajassa 43:29 sai ÄU:n pelaaja hiukan liikaa tilaa itselleen ja laukoi kavennuksen. Kavennusmaalin jälkeen TOP laittoi kaiken peliin ja sai estettyä ÄU:n tasoituksen. Kiitos TOP:n puolustuspelaamisen ja erittäin hyvän maalivahtipelaamisen, TOP sai pidettyä voiton itsellään Aaltosen Ollin napsiessa viimeisenä lukkona ÄU maalintekoyritykset. TOP voitti ottelun 5 - 4.

Kiitos joukkueelle uhrautuvasta pelaamisesta ja periksiantamattomuudesta. Erityinen kiitos kummallekin maalivahdille huippupelistä.


10.3.2007B-nuoret päättivät kauden kahdella voitolla.

SC TOP-Pirkat-89 10-5 ja SC TOP-Happee 6-0

B-nuoret järjestivät kotiturnauksen 4.3.2007 Riihimäen Urheilutalolla. Turnauksessa pelattiin 8 ottelua, ensimmäinen klo 11:00 alkaen ja viimeinen klo 18:00 alkaen. SC TOP:n B-nuoret saivat vastaansa ensimmäisessä ottelussa Pirkkalan Pirkkojen vuonna 1989 syntyneiden joukkueen ja toisessa ottelussa Jyväskylän Happeen joukkueen.

Ensimmäinen ottelu PIRKAT-89 - SC TOP

Ensimmäinen erä:
Ottelun ensimmäinen erä alkoi tasaisesti. Kumpikin joukkue sai luotua hyviä maalintekopaikkoja, mutta maalinteossa ei onnistuttu. Ajassa 01:14 sai PIRKKOJEN pelaaja kahden minuutin rangaistuksen, mutta TOP ei kyennyt käyttämään ylivoimaansa hyväkseen. Ylivoiman päätyttyä hallinta siirtyi hieman TOP:n joukkueelle ja ajassa 04:56 Laaksosen Jari teki ottelun avausmaalin Kuntosen Jyrin syötöstä. Maalin jälkeen peli jatkui tasaisena vääntönä, kunnes ajassa 05:39 Honkasalon Henri lisäsi TOP:n johtoa laukoen maalin Mannisen Aleksin syötöstä. TOP sai kahden minuutin rangaistuksen ajassa 05:43. PIRKKOJEN ylivoima onnistui ja he tekivät kavennusmaalin ajassa 06:09. TOP sai lisää sisua PIRKKOJEN kavennusmaalista ja siirtyi uudelleen kahden maalin johtoon, kun Pirttiniemen Ville maalasi Laaksosen Jarin syötöstä. Ensimmäinen erä päättyi TOP:n johtoon 1 - 3.

Toinen erä:
Toinen erä alkoi TOP:n hienoisella painostuksella ja ajassa 16:01 Honkasalon Henri pääsi murtautumaan PIRKKOJEN puolustuksen läpi eikä erehtynyt maalin teossa, TOP siirtyi kolmella maalilla johtoon. Ajassa 17:23 PIRKAT sai jäähyn, mutta TOP ei saanut tehtyä maalia ylivoimalla. Peli aaltoili tasaisesti ja kumpikin joukkue sai maalintekopaikkoja. TOP:n maalissa pelannut Säterin Ville sai torjuttua hyvin PIRKKOJEN laukaukset. TOP sai jäähyn ajassa 19:16 ja PIRKAT käytti jälleen ylivoimansa hyväkseen ja kavensi tilannetta maalilla. PIRKAT sai lisää liikettä peliinsä ja kavensi jälleen ottelua ajassa 21:16. Kavennusmaalin jälkeen TOP ryhdistäytyi ja sai tehtyä maalin ajassa 25:01 Laaksosen Jarin laukoessa Kuntosen Jyrin syötöstä. Nyt oli PIRKKOJEN vuoro sisuuntua ja he saivatkin tehtyä malin hyvän hyökkäyksen päätteeksi ajassa 26:57. PIRKAT oli jälleen päässyt maalin päähän TOP:sta ja TOP:n joukkue aloitti erän lopussa rynnistyksen. Loppurynnistys tuotti tuloksen ajassa 28:24, kun Viitasen Karri antoi syötön ja Ruokosen Jussi laukoi maalin. Toinen erä päättyi TOP:n johtaessa 4 - 6.

Kolmas erä:
Kolmanteen erään TOP lähti pelaamaan painottaen voimakasta puolustamista ja nopeita vastahyökkäyksiä. PIRKKOJEN voimakas hyökkääminen ja TOP:n voimakas puolustaminen aiheuttivat TOP:lle kahden minuutin rangaistuksen 32:46. TOP onnistui estämään PIRKKOJEN kavennusmaalin hyvällä alivoimapelaamisella ja maalivahtityöskentelyllä. Rangaistuksen päättymisen jälkeen TOP sai oman viisikkopelaamisensa hyvin toimimaan ja lisäsi johtoaan Pirttiniemen Villen laukoessa Laaksosen Jarin syötöstä ajassa 35:16. Maalin jälkeen peli jatkui tasaisena, kunnes ajassa 40:39 Aho-Mantilan Paavo sai hyvän syötön Laaksonevan Mikaelilta ja teki maalin. Ajassa 43:08 sai PIRKAT kahden minuutin rangaistuksen ja TOP pääsi pelaamaan ylivoimaa. Ylivoimapeli epäonnistui ja PIRKKOJEN pelaaja pääsi murtautumaan TOP:n ryhmityksen läpi ja teki alivoimamaalin ajassa 43:40. TOP voitti ottelun 5 - 8.


Toinen ottelu SC TOP - Happee

Ensimmäinen erä:
Ottelu HAPPEE:ta vastaan alkoi tasaisena, joskin hidastempoisempana kuin TOP:n edellinen ottelu. Tilanteita syntyi kummassakin päädyssä. TOP sai kahden minuutin rangaistuksen ajassa 04:36, mutta HAPPEE ei kyennyt käyttämään hyväkseen ylivoimaansa. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 14:52, jolloin Laaksosen Jari teki maalin TOP:n maalivahdin Aaltosen Ollin loistavasta avausheitosta. Ensimmäinen erä päättyi TOP:n johtaessa 1 - 0.

Toinen erä:
Toiseen erään TOP sai hyvän alun ja lisäsi johtoaan ajassa 15:50 Viitasen Karrin laukoessa Mannisen Aleksin syötöstä. Maalin jälkee HAPPEEN vajaa joukkue hidasti pelivauhtiaan ja TOP sai tehtyä erässä vielä toisen maalin, kun Honkasalon Henri pääsi mutautumaan HAPPEEN ryhmityksen läpi ja teki maalin ajassa 26:39. Toisen erän lopulla TOP sai vielä jäähyn, mutta HAPPEE ei taaskaan kyennyt käyttämään ylivoimaa hyväkseen. TOP johti toisen erän jälkeen 3 - 0.

Kolmas erä:
Kolmanteen erään TOP lähti varmistamaan voittoaan ja onnistuikin siinä. HAPPEE sai ajassa 35:20 kahden minuutin jäähyn, mutta TOP ei kuennyt käyttämään ylivoimaa hyväkseen. TOP sai avattua ylivoiman jälkeen maalihanat ja Laaksosen Jari teki kaksi maalia Pirttiniemen Villen syötöistä. Maalit syntyivät ajoissa 40:27 ja 42:04. Viitasen Karri teki ottelussa vielä yhden maalin Kuntosen Jyrin syötöstä ajassa 43:40. TOP voitti ottelun 6 - 0.

KIITOKSET joukkueelle hyvin menneestä aluejatkosarjasta. Saavutimme sarjan toisen sijan. Kiitos erityisesti kurinalaisesta pelaamisesta ja loppuun saakka yrittämisestä kaikissa otteluissa. Jatkamme kautta osallistumalla FOSU:n järjestämään turnaukseen 28.4.2007 ja todennäköisesti Tampere Floorball Tournament turnaukseen toukokuun alussa.